Perustaitojen tunnistamista & tukea

Syksyn aikana TAKKin Noheva-tiimin yhtenä painopisteenä on ollut sekä puutteelliset perustaidot huomioivien, että perustaitojen kehittymistä tukevien opetus- ja oppimateriaalien kehittäminen. Olemassa olevia opetusmateriaaleja on käyty läpi eri aloilla yhdessä ammattialan kouluttajien kanssa ja samalla tuotu esiin perustaitojen merkitystä opintojen sujuvalle etenemiselle. Materiaalit ovat olleet ammatillisesta näkökulmasta erittäin toimivia, mutta esimerkiksi selkokielisyyttä ei aina ole ollut huomioitu. Lisäksi esimerkiksi matematiikan materiaalit keskittyvät usein kyseiselle alalle oleellisiin osa-alueisiin missä lähtökohtana on, että opiskelijoiden perustaidot ovat kunnossa.

Nohevan tiimi onkin nyt auttanut ammatillisia kouluttajia mm. muokkaamaan ja kehittämään materiaaleja selkokielisemmäksi, mistä hyötyvät niin maahanmuuttajataustaiset opiskelijat kuin yleisemminkin ne, joilla on puutteita luku- ja kirjoitustaidoissa. Maahanmuuttajien kohdalla puutteellisen luku- ja kirjoitustaidon tunnistaminen on koettu haastavaksi. Usein ongelmana on se, että kouluttajien on vaikea arvioida johtuvatko esimerkiksi lukemisen ja kirjoittamisen haasteet huonosta suomen kielen taidosta vai puutteellisesta luku- ja kirjoitustaidosta. Osaamisen tunnistamisen ja kartoittamisen kehittäminen onkin tärkeää, jotta löydetään toimivat tavat saada mahdolliset tuen tarpeet selville heti opintojen alkuvaiheessa.

Myös matematiikan materiaaleja on muokattu perustaitonäkökulmasta, jotta heikommat perustaidot omaavat opiskelijat pääsisivät mahdollisimman hyvin eteenpäin omien taitojensa kehittämisessä. Materiaalien monipuolisuus edesauttaa yksilöllisten oppimispolkujen toteuttamista opiskelijan omista tarpeista lähtien. Matematiikan taitotason selville saamiseksi on kokeiltu erilaisia lähtötasotestejä ja perustaitojen kehittämistä on työstetty yhdessä mm. yto-vastaavien kanssa.

Ammattialojen kouluttajien kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta on todettu, että yksi parhaista keinoista päästä kiinni asioihin on ihan perinteinen keskustelu opiskelijoiden kanssa. Testit ja kartoitukset toimivat hyvin osalle opiskelijoista, mutta tärkeintä on luottamussuhteen syntyminen kouluttajan ja opiskelijan välille jolloin mahdollisista tuen tarpeista on helppo kysyä ja kertoa!

 

Mainokset

TVT-perustaitoja Digipajoissa

NohevaTAKK on osallistunut hankkeen aikana TAKKin henkilökunnalle tarkoitettujen Digipajojen suunnitteluun ja toteutukseen. Digipajojen tavoitteena on kehittää henkilöstön tvt-osaamista niin, että he voivat paremmin tukea heikot tvt-taidot omaavia opiskelijoita kehittämään omia taitojaan. Digipajojen tavoitteena on myös madaltaa kouluttajien kynnystä kokeilla itse monipuolisesti erilaisia opetusta ja ohjausta tukevia digitaalisia mahdollisuuksia.

Pajoissa osallistujat pääsevät siis itse kokeilemaan kulloinkin esillä olevia digitaalisia ohjaus- ja opetusvälineitä, sovelluksia sekä keinoja, joilla tuottaa digitaalista oppimateriaalia. Pajoja on toteutettu eri hankkeiden yhteistyönä, mikä osaltaan edistää myös hankkeiden tulosten levittämistä sekä mahdollistaa vertaistuen ja hyvien käytänteiden jakamista. NohevaTAKKin vastuulla ovat olleet mm. videoiden tekeminen ja hyödyntäminen opiskelussa/opetuksessa sekä QR-koodien hyödyntäminen esimerkiksi työsalityöskentelyn tukena.

digipaja

Digipajojen aloituksessa pyritään keventämään tunnelmaa ja innostamaan osallistujia aktiivisesti kokeilemaan, keskustelemaan ja jakamaan omia kokemuksiaan

Digipaja-ideaa kehitetään nyt eteenpäin ja lokakuussa käynnistyy ensimmäinen opiskelijoille suunnattu Digipaja. Opiskelijoiden Digipajojen teema on perustaidot ja niissä keskitytään Office 365:n mahdollisuuksiin. Pilvipalveluiden käyttö on tänä päivänä jo osa perus-tvt-taitoja ja O365 on yksi TAKKin oppimisympäristöistä.

Opiskelijoiden O365 digipajat esite

 

 

Erilaiset oppijat – valtakunnallinen verkostotapaaminen 1.11.2017

Noheva-hankkeen puitteissa osallistuimme Erilaiset oppijat – valtakunnalliseen verkostotapaamiseen. Ohjelma oli mielenkiintoinen, saimme päivän aikana sekä teoriatietoa että käytännön sovelluksia oppimisvaikeuksiin liittyen.

Neuropsykologian erikoispsykologi Johanna Nukari Kuntoutussäätiöstä kuvasi erilaisia oppimiskyvyn häiriöitä. Hän totesi, että työelämässä on tänä päivänä paljon tekijöitä, jotka tuottavat hankaluuksia oppimisvaikeuksista kärsiville ihmisille. Ammatillisen reformin myötä työssäoppimisen määrä lisääntyy entisestään ja perustaitojen merkitys sekä niiden mahdollinen puute korostuvat. Keskustelua käytiin siitä, miten työssä ehditään tai osataan havaita nämä vaikeudet tai miten niihin osataan tarttua. Todettiin, että oppilaitoksen rooli perustaitojen vahvistamisessa tulee entistä tärkeämmäksi. Kuntoutussäätiö tarjoaa erilaisia tukitoimia opiskeluvalmiuksien kehittämiseen. Uusimpia on Vanu-hanke.

Ohjaava opettaja Pasi Sarsama esitteli Taitotuunajat hankkeessa kehitettyä Oppimisen olohuonetta. Se tarjoaa aikuisväestölle ICT-, numero-, kirjoitus- ja lukutaidon kehittämisen tukea ja työkaluja. Toiminta on ollut yksilöohjausta, ryhmämuotoista toimintaa kehitetään myös koko ajan. Oppimisen Olohuone.

Matematiikka vaikeutena? Matemaattisten aineiden opettaja Pekka Peura tarkasteli matematiikan opetusta sekä keinoja sen toteuttamiseen yksilöllisesti. Hän toi esille Bloomin käsitteen Mastery Learning – edellinen aihe opitaan kunnolla ennen kuin siirrytään seuraavaan aiheeseen. Miten tämä voisi toteutua ammatillisessa koulutuksessa matematiikan perustaitojen opettamisessa? Yksi apuväline löytyy Bit.ly/eduhakkerit_sheetspohjat.

Erilaisten oppijoiden liiton apuvälinekeskuksesta Jukka Liimatainen esitteli erilaisia apuvälineitä, joita voi käyttää sellaisenaan tai liittää joko puhelimeen tai tietokoneeseen. Esimerkiksi älypuhelimiinn löytyy jo useita ilmaisia sovelluksia, sekä Ios että Android-puhelimiin.

Päivän anti oli monipuolinen ja päällimmäiseksi jäi ajatus siitä, miten tärkeää on huomioida yksilöllisesti opiskelijat ja heidän mahdolliset tarpeensa perusvalmiuksien kehittämisessä, sillä oppimisvaikeuksien seurannaisvaikutukset voivat joskus olla isommat kuin itse oppimisvaikeuksien aiheuttama haitta. Näitä työkaluja me myös Noheva-hankkeessa kehitämme!

Riikka & Jyrki by TAKK

Suomi toisena kielenä-seminaari

NOHEVA-hanke esittäytyi Suomi toisena kielenä –opetuksen kehittämispäivillä 3.10.2017 Helsingissä, Scandic Marina Congress Centerissä, yhdessä Perustaidot haltuun- ja Osallisena verkossa-hankkeiden kanssa. Seminaariin oli ilmoittautunut runsas sata osallistujaa, jotka taukojen aikana kävivät tutustumassa näytteilleasettajien standilla. Mielenkiinto NOHEVA-hanketta kohtaan oli runsas ja aikuisopiskelijoiden ongelmat lukemisessa ja matematiikassa puhuttivat. Erityisesti niiden tunnistamiseen hankkeessa kehitettävät menetelmät ja ohjausvälineet sekä materiaalit koettiin tärkeiksi. Seminaarivieraiden siirtyessä luentosaleihin, me näytteilleasettajat verkostuimme tutustumalla toistemme osastoihin ja vaihdoimme käyntikortteja.

Kuinka tukea neuropsykiatristen opiskelijoiden oppimista?

YTHS järjesti toukokuussa koulutuksen ”Miten voin tukea”, johon NohevaTAKKin projektitiimistä osallistui opintopsykologi Riikka Lamminen. Koulutuksen tavoitteena oli välittää tietoa siitä, miten neuropsykiatrisia oireita omaavia opiskelijoita voidaan tukea opinnoissa hakeutumisvaiheesta aina valmistumiseen asti.

Neuropsykiatriset oireet aiheuttavat opiskelijoille usein vaikeuksia mm. toiminnanohjauksessa, vuorovaikutustilanteissa toimimisessa, tunteiden hallinnassa, keskittymisessä, stressinsäätelyssä sekä muistitoiminnoissa ja tuovat näin haasteita moniin arkipäivän tilanteisiin. Lisäksi liitännäisoireina voi ilmetä psykiatrisia vaikeuksia sekä oppimisvaikeuksia.

Oppilaitoksessa on mahdollista tehdä hyvinkin monenlaisia järjestelyjä em.  hankaluuksien vähentämiseksi ja opiskelijoiden oppimisen tukemiseksi. Tärkeää on järjestää opetustilanne oppimista tukevaksi ja opetusmateriaalien ja annettujen ohjeiden selkeyteen pitää kiinnittää erityistä huomiota. Riittävän strukturoidut ohjeet ja opetustilanteet auttavat opiskelijaa, sillä neuropsykiatrisiin oireisiin liittyy usein ajan ja syy-seuraussuhteiden hahmottamisen vaikeus. Erilaiset ja monipuoliset opetusmenetelmät tukevat oppimista ja materiaalien tulisi olla tarvittaessa myös etukäteen saatavilla.  Tärkeää on muistaa myös tauottaa opetusta tarpeen mukaan.

Jokaiselle opiskelijalle on mahdollista rakentaa juuri hänen oppimistaan parhaiten tukevat opetusjärjestelyt ja –menetelmät. Erilaiset oppijat on tärkeä huomioida niin hakeutumisvaiheen kehittämistyössä kuin esim. opetusmateriaalien suunnittelussa. Vahvuuksien, valmiuksien ja ratkaisujen löytäminen onnistuu parhaiten yhdessä opiskelijan kanssa!