ITK2017-konferenssin antia

ITK2017 eli Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa -konferenssi järjestettiin Hämeenlinnassa Aulangolla 6.-74.2017. Noheva-hanke oli mukana ITK2017-konferenssissa TAIKOJA-koordinaatiohankkeen näyttelyosastolla. Samalla ständillä oli Nohevan lisäksi esittelyssä muista TAITO-hankkeista mm. Puhti, Osallisena verkossa sekä Työelämän ICT-taidot kaupan alalla.

ITK

NohevaTAKKin Tuuli TAIKOJA-ständillä, yhteinen esittelypiste edistää myös hankkeiden välistä yhteistyötä!

ITK:ssa oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia esityksiä ja esittelypisteitä. Nohevan tavoitteiden ja kohderyhmien kannalta hyödyllisiä esityksiä olivat erityisesti Mobiilisti raksalla, Digitaalisuus keinona ammatillisessa erityisopetuksessa sekä digitarinoiden käyttökokemuksista kertovat esitykset.

Mobiilisti raksalla- esitys kuvasi UP Uusi oppiminen – uudet ympäristöt –ESR-hankkeessa kehitettyä menetelmää oppimisen dokumentoinnista ClassNotebookilla. Opiskelijat hyödyntävät omia mobiililaitteitaan ja käyttävät kuvia ja videoita esim. työssäoppimisen raportoinnissa. Tästä mallia myös meidän omaan kehittämistyöhön!

ITKtwitterkuva5

Videot ja digitarinat olivat muutenkin vahvasti esillä. Mm. puutteelliset perustaidot omaavien opiskelijoiden tekstin tuottaminen voi olla haasteellista, jolloin hyvä vaihtoehto on näyttää ja kertoa omasta osaamisestaan vaikkapa videon avulla. Digitarinoita on hyödynnetty jo päiväkodista alkaen ja ne sopivat erittäin hyvin myös ammatilliseen koulutukseen.

Tänä vuonna ITK:ssa korostui kokeileva kehittäminen, eli tehdään pieniä nopeita kokeiluja ja kehitetään ketterästi. Tällä mallilla jatkamme myös Nohevan kehittämistyötä!

Yhdessä tekemistä ja hyvien käytänteiden hyödyntämistä

Tiistaina 7.3.2017 kokoonnuimme Noheva-hankeverkostosta VAAOn ja Sataedun toimijoiden kanssa TAKKiin.

Kävimme aiemmin koko Noheva-hankeverkoston helmikuisessa tapaamisessa Omniassa läpi osahankkeiden tarkennettuja tavoitteita ja pohdimme, miten kehittämistyö olisi hankkeen aikana mahdollisimman tehokasta. Koko hankkeessa toimijoita on yhteensä seitsemän, joten katsoimme hyödylliseksi tehostaa toimintaa tiivistämällä yhteistyötä samanlaiset tavoitteet omaavien toimijoiden kesken.

Tältä pohjalta päätimme VAAOn ja Sataedun kanssa lyödä heti viisaat päämme yhteen ja tehostaa kehittämistyötä käymällä yhdessä läpi mm. vanhojen hankkeiden tuloksia, jo olemassa olevia testausmalleja sekä omien organisaatioidemme olemassa olevia hyviä käytänteitä.

TAKKissa070317

Nohevan kehittämistyön kannalta hyödyllisiä hankkeita löytyikin useita, esim. Osallisena verkossa, Puhti – Ohjauksen tahto ja taito sekä Työelämän Työelämän ICT-taidot kaupan alalla –hanke. Näissä hankkeissa on jo tehty paljon semmoista, mitä voimme hyödyntää omassa kehittämistoiminnassamme ja minkä pohjalta voimme yhdessä kehittää edelleen eteenpäin!

Hanke-esittelyä ja yhteistyötä

Keskiviikkona 8.2.2017 TAKKin Opiskelijapalvelut järjestivät Nirvan toimipaikassa tuparit, missä mukana olivat myös ohjauksen kehittämishankkeet Noheva ja Puhti. Noheva ja Puhti kuuluvat samaan ESR-rahoitteiseen Taito-ohjelmaan ja tekevät yhteistyötä mm. aikuisopiskelijoiden perustaitojen kehittämisen äärellä.

Tuparit olivat loistava tilaisuus tuoda vasta käynnistynyttä Noheva-hanketta tutuksi TAKKin henkilökunnalle ja opiskelijoille. Tilaisuudessa haluttiin myös korostaa yhteistyön ja yhdessä tekemisen hyötyjä sekä koko organisaatiolle, että erityisesti opiskelija-asiakkaille. TAKKin osahankkeen tavoitteena on mm. kehittää koko talon käyttöön tuleva malli perustaitojen kartoittamiseksi ja tätä viestiä saatiin tilaisuuden myötä hyvin levitettyä!

wp_20170201_08_59_27_pro

NohevaTAKKin projektityöntekijä Riikka Lamminen (oik.) esitteli hanketta TAKKin Opiskelijapalveluiden tupareissa.